Syövän hoidolla on pitkä historia. Ensin kasvaimia hoidettiin lämpöhauteilla, syövyttämällä, kuumalla raudalla polttamalla tai leikkaamalla. 1800-luvun lopulla keksittiin röntgensäteet. Viime vuosisadalla syöpä onnistuttiin ensi kertaa parantamaan sädehoidoilla, ja myös hormonihoitojen teho havaittiin. Toisen maailman sodan aikana syntyi solunsalpaajahoito. Uuden tutkimuksen avulla on löydetty tapa, jolla kehon omaa immuunijärjestelmää voidaan käyttää taistelussa syöpää vastaan.
Suomessa käytetyin syöpähoito ovat edelleen solunsalpaajat eli sytostaatit. Syövän immuunihoitojen on koettu olleen tervetullut lisä hoitovalikoimaan. Immuunihoidossa potilaan oma keho valjastetaan taistelemaan syöpää vastaan. Hoidon tarkoituksena on vahvistaa elimistön immuunipuolustusta syöpää vastaan ja auttaa immuunijärjestelmää tappamaan syöpäsolut. Immuunihoitojen on koettu mullistaneen syövän hoitoa. Vuonna 2018 syövän immuunihoitojen parissa työskenteleville tutkijoille myönnettiin lääketieteen Nobel-palkinto.
Syövän immuunihoidot eivät korvaa muita syöpähoitoja, ja usein niitä käytetäänkin yhdessä muiden hoitojen kanssa. Syövän muut tärkeät hoitomuodot ovat leikkaushoito, sädehoito, solunsalpaajahoidot (sytostaatit), täsmähoidot ja hormonaaliset hoidot. Syöpälääkkeitä on runsaasti erilaisia, ja niitä käytetään usein yhdistelmänä. Kaikkiin syöpälääkkeisiin liittyy myös haittavaikutuksia, joista osa voi olla myös vakavia. Kaikki hoitovaihtoehdot eivät sovi kaikille ja potilaiden tulisikin keskustella aina hoitavan lääkärinsä kanssa itselleen parhaiten sopivasta hoitovaihtoehdosta.
FI-NON-00262 06/2020
Susanna Juntunen: ”Kerron diagnoosistani, jotta ihmiset menisivät seulontoihin” Nuori ja urheilullinen perheenäiti ei voinut uskoa sairastavansa kohdunkaulan syöpää, sillä hän ei tuntenut oloaan sairaaksi missään vaiheessa. Susanna Juntunen on suositun #kotitreenijengin perustaja. Urheilu sekä terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen ovat aina olleet hänelle itsestäänselvyyksiä. Hän on myös entinen kilpajoukkuevoimistelija ja EM-tasolla kilpaillut bikini fitness -urheilija. Tällä […]
Keuhkosyövän kokenut ymmärtää hoitopolun merkityksen ”Markku oli juuri pari vuotta sitten toipunut virtsarakkosyövästään, kun hän sai sitkeän yskän, joka eiparantunut millään”, Viena kertoo. ”Koska minulla oli taustalla tuo edellinen syöpäsairaus, jaolin röyhytellyt tupakkaa 35 vuotta, pääsin todennäköisesti vähän helpommin tutkimuksiin. Näinoletan. Keuhkokuvassa löytyi täplä ja näytepala vahvisti, että kyseessä oli oikeassa keuhkossa osin keuhkoputken päällä […]
Jaksamiseen kannattaa hakea tukea – rintasyövän kanssa ei tarvitse pärjätä yksin Rintasyöpädiagnoosin jälkeen sairastuneelle herää kysymys: mitä minulle tapahtuu? Miten minä ja perheeni selviämme tästä? Millaisia hoitovaihtoehtoja on? Miten hoito etenee ja millaisia vaikutuksia sillä on yleisvointiini sekä arkeeni? Yhtä tärkeää kuin on saada tietoa hoitojen aloittamisesta, niiden etenemisestä ja vaikutuksista on saada henkistä tukea. […]