Elämää melanooman kanssa

Melanooman kanssa selviytyminen on yksilöllistä. On luonnollista kokea surua ja epävarmuutta, ja arvostaa uudella tavalla perhettä ja ystäviä.

Syöpädiagnoosiin reagointi ja tunteet

Jokainen ihminen kokee sairastumisen omalla tavallaan. Syöpään sairastuminen aiheuttaa kuitenkin sairastuneelle usein psyykkisen kriisin. Jokaisen syöpään sairastuneen tilanne on yksilöllinen. Monet kokevat, että tunteet vaihtelevat laidasta laitaan: toivosta epätoivoon, ilosta suruun. Oikeita tai vääriä reaktioita ei ole.

Monia auttaa tiedon etsiminen, miettiminen ja etenkin puhuminen. Joku suhtautuu sairastumiseen ensin pelkällä tunteella, joku toinen pyrkii järkeilemään asian. Toisille taas on luonnollista purkaa asioita toiminnan kautta.

Sairastuessa epävarmuutta tulevaisuudesta voi olla vaikea käsitellä. Jos oma jaksaminen ei riitä, on hyvä pyytää apua joko läheisiltä, hoitohenkilökunnalta tai oman alueen syöpäyhdistyksestä.

Puhu sairastumisesta muiden kanssa – etsi apua!

Monia syöpään sairastuneita auttaa etenkin puhuminen. Perhe ja ystävät ovat hyvä tuki, mutta tarvittaessa on hyvä pyytää apua myös hoitohenkilökunnalta tai oman alueen syöpäyhdistyksestä. Lisätietoja omasta sairaudesta ja sen hoidosta saa ensisijaisesti hoitavalta lääkäriltä ja muulta hoitohenkilökunnalta.

Melanooma ja perhe-elämä

Melanooma koskee sairastuneen lisäksi koko perhettä. Usein omaiset yrittävät pysyä vahvoina ja ratkaisukeskeisinä syöpähoitojen aikana ja reagoivat vasta, kun hoidot ovat päättyneet. Perheissä taloudellinen vastuu, huolenpito lapsista ja monet muut seikat joudutaan usein arvioimaan uudelleen. Syöpä muuttaa myös parisuhdetta.

Mitä avoimemmin vaikeista asioista pystytään keskustelemaan, sitä paremmat mahdollisuudet perheenjäsenillä on tukea toisiaan. Avoimuus voi auttaa palauttamaan arjen aikanaan takaisin raiteilleen.

Syöpä lapsiperheessä

Jos melanoomaan sairastuneen perheessä on pieniä lapsia, tarvitsevat he erityistä huolenpitoa. Lapsista huolehtiminen oman sairastamisen rinnalla voi olla raskasta. Apua arjen askareisiin kannattaa pyytää rohkeasti.

Melanooma ja parisuhde

Vakava sairaus, kuten melanooma,tuo parisuhteeseen erilaisia haasteita. Kumpikin parisuhteen osapuoli käy syöpään sairastumista läpi omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan. Kun syöpä tulee osaksi elämää, voi olla vaikea löytää aikaa parisuhteelle. Ihmiset reagoivat syöpädiagnoosiin eri tavoin ja käsittelevät tunteita kukin omalla tavallaan. Tämä voi johtaa väärinymmärryksiin ja kinasteluun. Siksi on hyvä puhua siitä, miten käsitellä sairautta ja hoitoja. Välillä on hyvä pitää hengähdystauko sairaudesta, ja tehdä jotain yhdessä ilman, että puhutaan sairaudesta.

Mitä voin tehdä?

Riittävä uni, liikunta ja monipuolinen ruokavalio ovat hyväksi kaikissa sairauden vaiheissa. On erityisen tärkeää pitää itsestään hyvää huolta syöpähoitojen aikana.

Liikunta

Liikunta on sairastuneen hyvinvoinnin ja toipumisen kannalta tärkeää. Tärkeintä liikkuessa on kuunnella omaa kehoaan. Liikunta kohentaa myös mielialaa.

Liikkuminen kannattaa aloittaa kevyesti esimerkiksi kävelylenkeillä tai kodin arkiaskareilla.

Ravinto

Jos pystyt syömään tavalliseen tapaan, ei melanooman yhteydessä ole syytä aloittaa erikoisruokavaliota tai dieettiä. Tavallinen täysjyvää, kasviksia ja kalaa sisältävä ruokavalio auttaa pysymään terveenä melanoomaan sairastuneena siinä missä muutenkin.

Jos voit huonosti ja olet menettänyt ruokahalusi, puhu lääkärin kanssa, niin voit saada omaan tilanteeseesi sopivan ruokavalion. Voit myös saada lähetteen ravitsemusterapeutille, joka voi laatia ruokavalion, joka sisältää kaikki tarvittavat vitamiinit, proteiinit ja mineraalit.

Riittävä uni, liikunta ja monipuolinen ruokavalio ovat hyväksi kaikissa sairauden vaiheissa.

Kuntoutus

Kuntoutus kuuluu olennaisena osana syöpäpotilaan hyvään hoitoon. Syöpäpotilaiden kuntoutus- ja sopeutumisvalmennustoimintaa maassamme järjestää Kansaneläkelaitos, ja lisäksi Syöpäjärjestöt tarjoaa sopeutumisvalmennustoimintaa Veikkauksen tuen turvin. Myös osa sairaanhoitopiireistä järjestää kuntoutustoimintaa. Lisätietoa sopeutumisvalmennuksesta löydät Syöpäjärjestöjen sivuilta.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä

Lähteet

  1. Kaikkisyövästä.fi: Potilaan polku.
  2. Kaikkisyövästä.fi: Syöpään sairastuneelle.
  3. Kaikkisyövästä.fi: Syövän vaikutus perheeseen, ystäviin ja lapsiin.
  4. Kaikkisyövästä.fi: Parisuhde ja seksuaalisuus.
  5. Kaikkisyövästä.fi: Syöpää sairastavan hyvinvointi.
  6. Thl.fi: Syövän hoito.
FI-NON-00274 08/2024