Ihmisen papilloomavirus (englanniksi Human Papilloma Virus – HPV) on kohdunkaulan syövän ja myös muiden syöpien merkittävä aiheuttaja. Virus tarttuu pääasiassa sukupuoliteitse. Jopa kolme neljästä saa papilloomavirusinfektion elämänsä aikana, mutta hyvin usein infektio on oireeton. HPV-infektio paranee yleensä itsestään. Infektion jälkeen osalle sairastuneista voi kehittyä syöpä, tosin hitaasti esiasteiden kautta.
Rokote antaa suojaa yleisimpiä, eniten syöpää aiheuttavia papilloomavirustyyppejä vastaan.
Kansallisessa rokotusohjelmassa rokotteen saavat maksutta 10–12-vuotiaat lapset eli 5.–6.-luokalla olevat oppilaat. Rokotteen voi ottaa myös myöhemmin, aikuisenakin. Paras hyöty rokotteesta on silloin, kun se on otettu ennen seksielämän alkamista.
Joka kolmannella hieman yli 20-vuotiaalla naisella on tälläkin hetkellä korkean riskin papilloomavirusinfektio.
Papilloomavirusinfektio voi olla täysin oireeton ja se voi löytyä naisella papakokeessa. Papanäytettä otettaessa lääkäri tai näytteenottoon koulutettu hoitaja ottaa näytteen lastalla emättimen pohjukasta, kohdunnapukan pinnasta ja kohdun kaulakanavasta. Irtosolunäytteestä tulkitaan solukuva ja mahdolliset tulehdukseen liittyvät löydökset. Papakoetta käytetään kohdunkaulan syövän seulontaan. Naiset saavat kutsun seulontaan viiden vuoden välein 30–60 vuoden iässä.
Kohdunkaulan syövän lisäksi papilloomavirus aiheuttaa monia muita syöpiä, kuten pään ja kaulan alueen sekä peräaukon syöpiä. Näitä ei löydetä papakokeessa. Yksittäinen papakoe löytää papilloomaviruksen aiheuttamista esiasteista noin puolet. Jos esiaste ei löydy, se voi edetä syöväksi.
HPV-testin avulla seulonnan tulosta voidaan tarkentaa. HPV-testiä käytetään kohdunkaulan syövän seulonnassa, epäselvien papalöydösten jatkoselvittelyssä ja kohdunkaulan tai emättimen solumuutosten vuoksi hoidettujen potilaiden seurannassa. HPV-testi vastaa papanäytteenottoa. Positiivinen HPV-testi tarkoittaa, että potilaalla on yhden tai useamman suuren riskin HPV-tyypin aiheuttama HPV-infektio. Testi havaitsee erityisesti sellaiset suuren riskin virustyypit, jotka aiheuttavat kohdunkaulan syöpää.
Tällä hetkellä Suomessa ollaan useassa paikassa siirtymässä papatestaamisesta HPV-testin avulla tehtävään seulontaan. Vasta jos HPV-testin tulos on positiivinen, otetaan myös papakoe.
Seulonnan avulla syöpä tai sen esiaste voidaan löytää ajoissa, jolloin se voidaan hoitaa. Papilloomavirustartuntaa seulonta ei poista tai estä. Rokote sen sijaan estää virustartunnan miltei kokonaan, jolloin sillä vältetään valtaosa esiasteiden seurannasta sekä mahdollisesti raskaat syöpähoidot.
Myös pojat saavat HPV-rokotteen maksutta osana kansallista rokoteohjelmaa syksystä 2020 lähtien. Rokotetta tarjotaan 5.–9. luokkalaisille pojille. Rokote annetaan terveystarkastuksen yhteydessä. Molemmat sukupuolet rokottamalla saadaan paras laumasuoja HPV:n aiheuttamia infektioita ja niistä johtavia syövän esiasteita ja syöpiä vastaan.
Se suojaa hyvin valtaosalta niitä papilloomavirustyyppejä, jotka aiheuttavat pahanlaatuisia muutoksia. HPV- eli papilloomavirusrokote suojaa hyvin valtaosalta niitä papilloomavirustyyppejä, jotka aiheuttavat pahanlaatuisia muutoksia.
Papilloomavirusinfektioita ei kuitenkaan pysty täysin estämään kondomin käytöllä, koska virus tarttuu myös ympäröivältä iholta. Kondomin arvioidaan estävän noin 70 prosenttia tartunnoista.
FI-NON-00753 02/2022