Haavainen paksusuolentulehdus

Haavainen paksusuolentulehdus esiintyy nimensä mukaisesti paksusuolessa, ja tyypillisiä oireita ovat pitkittynyt ripuli, veriset ja limaiset ulosteet ja vatsakipu sekä joskus myös kuumeilu ja laihtuminen. Taudille ominaista on myös sen aaltoileva luonne, ja oireita voi myös olla suoliston ulkopuolella esimerkiksi nivelissä.

Ensimmäisessä vaiheessa sairauden diagnoosia tehdään paksusuolentähystys (kolonoskopia), johon tehdään lähete oireiden perusteella. Diagnoosi varmistetaan paksusuolentähystyksen ja koepalojen avulla. Tulehdusreaktion voimakkuutta ja muita sairauden aiheuttamia yleisoireita voidaan selvittää verikokeiden avulla.

Haavaisessa paksusuolentulehduksessa nimensä mukaisesti tulehdus sijaitsee paksusuolessa vaihtelevan laajuisella alueella, yleensä peräsuolesta alkaen. Peräsuolesta lähtöisin oleva tulehdus saattaa myöhemmin levitä jopa koko paksusuoleen.

Proktiitiksi kutsutaan tulehdusta, joka sijaitsee ainoastaan peräsuolen alueella. Tulehdusta, joka on levinnyt ylemmäs paksusuoleen aina vasemmalla puolella kylkiluiden alla olevaan mutkaan asti, nimitetään vasemmanpuoleiseksi.

Laaja-alaisessa tulehduksessa tulehdusta on myös poikittaisen paksusuolen alueella. Myös koko paksusuolen alue voi olla tulehtunut.

Taudin oireiden aaltoileva kulku on hyvin yleistä haavaiselle paksusuolentulehdukselle. Oireettomia kausia voi olla pidempäänkin, mutta oireet palaavat aika ajoin.

Paksusuolen pitkäaikainen tulehdus altistaa paksusuolensyövälle. Suurin syöpäriski on nuorena sairastuneilla ja vasemmanpuoleisesta tai sitä laajemmasta tulehduksesta kärsivillä. Syöpäriskiä kasvattaa suvussa esiintynyt paksusuolisyöpä, sklerosoiva kolangiitti ja jatkuva tulehdus limakalvossa.

Haavaista paksusuolitulehdusta sairastavalla on tavallista enemmän oireita myös suoliston ulkopuolella. Esimerkiksi niveloireita, silmätulehduksia, osteoporoosia, rasvamaksaa ja muita maksan oireita ja sairauksia esiintyy taudissa keskimääräistä enemmän.

Lähteet

  1. Teveyskirjasto.fi: Haavainen paksusuolitulehdus
  2. Terveyskylä.fi: Tulehdukselliset suolistosairaudet
FI-NON-00409 03/2021