- Kaikkisyovasta.fi: Ihosyöpä
- Suomen Syöpärekisteri: Syöpä 2022 Tilastoraportti Suomen syöpätilanteesta
- ihosairaala.fi
- ePressi – Syöpäjärjestöt
- duodecim.fi
Onko sinulle ilmestynyt epäilyttäviä luomia tai muutoksia ihoon? Mikäli on, silloin kannattaa kääntyä lääkärin puoleen ja käydä tarkistuttamassa ihosi.
Melanooma on ihosyöpä, joka yleensä syntyy luomesta. Melanooma saa alkunsa ihon väriainetta tuottavista soluista, joita sanotaan melanosyyteiksi. Sairaus voi alkaa iholta mistä vain, myös alueelta, joka ei ole saanut paljon tai ollenkaan aurinkoa, esimerkiksi jalkapohjista.
Varhain havaittuna melanooman hoitoennuste on hyvä, mutta ilman hoitoa se ei parane. Siksi on tärkeää tarkkailla ihomuutoksia, varsinkin luomien osalta. Pyydä apua sellaisten ihoalueiden, joita et itse näe, tarkistamiseen. Miehillä melanooma on yleisin rintakehän ja selän alueella, naisilla raajoissa. On tärkeää, että pienenkin epäilyn herättyä käännyt lääkärin puoleen. Turhaa käyntiä ei ole.
Jos melanoomaa ei hoideta, se jatkaa kasvuaan syvemmälle ihoon. Syvemmälle ehtinyt melanooma lähettää helposti etäpesäkkeitä muualle elimistöön veren tai imuteiden välityksellä.
Lue lisää melanooman riskitekijöistä täältä.
Luomien itsearvioinnissa voidaan käyttää apuna esimerkiksi ABCDE-sääntöä. Katso videolta mitä ABCDE-säännöllä tarkoitetaan ja miten se auttaa sinua muistamaan, millaisia luomia tulee tarkkailla.
Lääkäri kyselee potilaan taustatietoja selvittääkseen onko potilaalla geneettistä alttiutta melanoomaan. Jos lähisuvussa on esiintynyt melanoomaan, voi se vaikuttaa jatkoseurantaan.
Potilas riisuuntuu ja lääkäri käy kehon kaikki luomet läpi. Osaa luomista lääkäri katsoo dermatoskoopilla, jonka avulla voidaan nähdä ihon pintaa syvemmälle.
Lääkäri keskustelee potilaan kanssa jatkotoimenpiteistä. Epäilyttävästä luomesta tai ihomuutoksesta voidaan ottaa koepala, tai luomi voidaan poistaa kokonaan patologin tutkimuksia varten.
Luomenpoistoa varten varataan erillinen käynti. Jotkut lääkärit tekevät luomenpoistoja myös ensikäynnillä.
Melanoomadiagnoosien odotetaan kasvavan lähivuosina, kun korona-aikana diagnosoimatta jääneet tapaukset löytyvät.
FI-NON-00794 08/2024
Susanna Juntunen: ”Kerron diagnoosistani, jotta ihmiset menisivät seulontoihin” Nuori ja urheilullinen perheenäiti ei voinut uskoa sairastavansa kohdunkaulan syöpää, sillä hän ei tuntenut oloaan sairaaksi missään vaiheessa. Susanna Juntunen on suositun #kotitreenijengin perustaja. Urheilu sekä terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen ovat aina olleet hänelle itsestäänselvyyksiä. Hän on myös entinen kilpajoukkuevoimistelija ja EM-tasolla kilpaillut bikini fitness -urheilija. Tällä […]