Tutkituta luomesi

Näytä outoa luomea lääkärille – turhaa käyntiä ei ole!

Onko sinulle ilmestynyt epäilyttäviä luomia tai muutoksia ihoon? Mikäli on, silloin kannattaa kääntyä lääkärin puoleen ja käydä tarkistuttamassa ihosi.

Missä voin tutkituttaa luomeni? Löydä lähin terveysasemasi

Voiko kyseessä olla melanooma?

Melanooma on ihosyöpä, joka yleensä syntyy luomesta. Melanooma saa alkunsa ihon väriainetta tuottavista soluista, joita sanotaan melanosyyteiksi. Sairaus voi alkaa iholta mistä vain, myös alueelta, joka ei ole saanut paljon tai ollenkaan aurinkoa, esimerkiksi jalkapohjista.

Varhain havaittuna melanooman hoitoennuste on hyvä, mutta ilman hoitoa se ei parane. Siksi on tärkeää tarkkailla ihomuutoksia, varsinkin luomien osalta. Pyydä apua sellaisten ihoalueiden, joita et itse näe, tarkistamiseen. Miehillä melanooma on yleisin rintakehän ja selän alueella, naisilla raajoissa. On tärkeää, että pienenkin epäilyn herättyä käännyt lääkärin puoleen. Turhaa käyntiä ei ole.

Jos melanoomaa ei hoideta, se jatkaa kasvuaan syvemmälle ihoon. Syvemmälle ehtinyt melanooma lähettää helposti etäpesäkkeitä muualle elimistöön veren tai imuteiden välityksellä.

Lue lisää melanooman riskitekijöistä täältä.

Tarkkaile luomiasi

Luomien itsearvioinnissa voidaan käyttää apuna esimerkiksi ABCDE-sääntöä. Katso videolta mitä ABCDE-säännöllä tarkoitetaan ja miten se auttaa sinua muistamaan, millaisia luomia tulee tarkkailla.

Miksi luomien tarkkailu on tärkeää?

Juhani Koskinen ja Nata Salmela jakavat ajatuksiaan.

Juhani Koskinen tarkkailee jatkuvasti omia ihomuutoksiaan.

”Ihomuutosten tarkkailu on ollut mulle luonnollista koko aikuisikäni, koska vartaloni on tatuointien peitossa. Tatskoja en itse pidä epäilyttävinä ihomuutoksina, mutta luomien muodossa olen sellaisia kehostani löytänyt. Niiden tarkastuttamista suosittelenkin kaikille: se on helppoa, tärkeää ja tuo valtavasti mielenrauhaa.”  

Nata Salmela suojautuu nykyään auringolta tarkoin.

“Menneiden vuosien holtiton auringonotto ja onneksi historiaan jäänyt rusketustrendi herättivät siinä vaiheessa, kun lähipiirini kuuluva ihminen poistatti luomia selästä kaiken varalta. Siinä oli itsellänikin peiliin katsomisen paikka. Nykyään olen mielummin kalpea ja terve kuin ruskettunut ja huolissani.”

Mitä luomitarkastuksessa tapahtuu?

1

Keskustelu riskitekijöistä

Lääkäri kyselee potilaan taustatietoja selvittääkseen onko potilaalla geneettistä alttiutta melanoomaan. Jos lähisuvussa on esiintynyt melanoomaan, voi se vaikuttaa jatkoseurantaan.

2

Luomien tutkiminen

Potilas riisuuntuu ja lääkäri käy kehon kaikki luomet läpi. Osaa luomista lääkäri katsoo dermatoskoopilla, jonka avulla voidaan nähdä ihon pintaa syvemmälle.

3

Jatkotoimenpiteet

Lääkäri keskustelee potilaan kanssa jatkotoimenpiteistä. Epäilyttävästä luomesta tai ihomuutoksesta voidaan ottaa koepala,  tai luomi voidaan poistaa kokonaan patologin tutkimuksia varten.

4

Ajanvaraus mahdolliseen luomenpoistoon

Luomenpoistoa varten varataan erillinen käynti. Jotkut lääkärit tekevät luomenpoistoja myös ensikäynnillä.

Missä tarkastuttaa luomet? Löydä lähin terveysasemasi täältä.

Melanoomaan sairastui vuonna 2021 981 miestä ja 798 naista.

Melanoomadiagnoosien odotetaan kasvavan lähivuosina, kun korona-aikana diagnosoimatta jääneet tapaukset löytyvät.

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

Jaa sosiaalisessa mediassa

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa LinkedInissä

Lähteet

  1. Kaikkisyovasta.fi: Ihosyöpä
  2. Suomen Syöpärekisteri: Syöpä 2021 Tilastoraportti Suomen syöpätilanteesta
  3. ihosairaala.fi
  4. ePressi – Syöpäjärjestöt
  5. duodecim.fi

FI-NON-00794 08/2023

Lue lisää näistä ja muista ajankohtaisista teemoista

eye

Susanna Juntunen: ”Kerron diagnoosistani, jotta ihmiset menisivät seulontoihin”

10.02.2023

Susanna Juntunen: ”Kerron diagnoosistani, jotta ihmiset menisivät seulontoihin” Nuori ja urheilullinen perheenäiti ei voinut uskoa sairastavansa kohdunkaulan syöpää, sillä hän ei tuntenut oloaan sairaaksi missään vaiheessa. Susanna Juntunen on suositun #kotitreenijengin perustaja. Urheilu sekä terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen ovat aina olleet hänelle itsestäänselvyyksiä. Hän on myös entinen kilpajoukkuevoimistelija ja EM-tasolla kilpaillut bikini fitness -urheilija. Tällä […]

Keuhkosyöpäpotilaan hoitopolku

24.05.2021

Keuhkosyöpäpotilaan hoitopolku toimii Keuhkot tuovat sisäänhengityksellä happea elimistöön ja poistavat uloshengityksellä hiilidioksidia elimistöstä. Normaalisti meillä on kaksi keuhkoa: oikea keuhko muodostuu kolmesta ja vasen kahdesta lohkosta. Keuhkosyövästä toipuneen tamperelaisen Ismo Niemen hengitystä hoitaa ja puhdistaa tällä hetkellä vain vasen keuhko: oikea keuhko on poistettu keuhkosyöpähoidon yhteydessä. Vuonna 1956 syntynyt, fysioterapeutti-yrittäjänä yli 30 vuotta toiminut Ismo […]

Syövän hoidon historia

03.03.2021

Syövän hoidolla on pitkä historia. Ensin kasvaimia hoidettiin lämpöhauteilla, syövyttämällä, kuumalla raudalla polttamalla tai leikkaamalla. 1800-luvun lopulla keksittiin röntgensäteet. Viime vuosisadalla syöpä onnistuttiin ensi kertaa parantamaan sädehoidoilla, ja myös hormonihoitojen teho havaittiin. Toisen maailman sodan aikana syntyi solunsalpaajahoito. Uuden tutkimuksen avulla on löydetty tapa, jolla kehon omaa immuunijärjestelmää voidaan käyttää taistelussa syöpää vastaan.